Tämä päivä on mennyt surressa tärkeän hevosen Pojun lopettamista. Poju oli meille kaikille tärkeä ja loisto ratsu. Se meni niin huonoon kuntoon että sille oli parempi että se lopetetaan. En pääse tästä tunteesta pois. Mua vaan kokoajan itkettää. Mun hoitohevonen Hippi lopetettiin kesällä. Tämä tunne on aivan samallainen mutta vain vähän lievempi. Kun sain tietää että Poju oikeasti lopetettiin tänä aamuna klo: 9.00. En osannut tehdä muuta kuin painaa pääni vaaleisiin farkkuihini. Se järkytti, en edes saanut hyvästellä ja hakea viimeisiä muistoja rakkaasta Pojustamme. <3 <3 Onneksi minulla on siellä samaisella tallilla varsahoitohevosena. <3 Sanni <3 Kamalaa. Ajatelkaa jos teidän aamuihin tulee tämmöistä!! ! Miltä teistä ihmiset tuntuu???  Tämä tunne tuntuu siksi niin kamalalta kun hevoset on minun elämässä suuri palanen, hevoset on kuin osa sydämmessäni, ja jos pienikin pala puuttuu halkean itsekkin kokonaan. Murrun kuollakseni. On tärkeää osata hyvästellä läheisiä ihmisiä ja eläimiä. Hevoset ei ole minulle vain eläimiä ne ovat osa minua itseä. On se hevonen minkä rotuinen tahansa ne ovat sitikin suorastaan ylirakkaita... Toivon että kaikki te ymmärrätte miltä minusta tuntuu. Ottakaa tämä tune teihin itseenne. Kiitos kun luit surullisiakin asioita. <33